Ihmisaivot eivät kutistuneet 3 000 vuotta sitten
1100-vuotta ennen ajanlaskumme alkua ihmiset loivat uskomattomia kuningaskuntia ja kehittivät kirjoitusjärjestelmiä. Mutta johtiko se samalla ihmisaivojen kutistumiseen? UNVL-tutkijatiimi ei ole tätä mieltä. He ovat kumonneet hypoteesin, joka on ollut erittäin suosittu tutkijayhteisössä.
Viimevuonna ryhmä tutkijoita pääsi otsikoihin, kun he totesivat ihmisaivojen kutistuneen ihmisten siirtyessä moderneihin urbaaneihin yhteisöihin noin 3 000 vuotta sitten. Heidän mukaansa esivanhempiemme kyky tallettaa tietoa pieneni heidän alkaessa elää yhteisössä ja tästä johtuen myös aivojen koko pieneni. Heidän hypoteesinsa modernien ihmisten aivojen pienestä koosta perustui muurahaisyhteisöissä nähtyihin evoluutiomalleihin.
Eipäs hätäillä! Tai näin ainakin sanovat UNLV:n antropologi Brian Villmoare ja Liverpool John Moored -yliopiston tutkija Mark Grabowski.
Uudessa julkistetussa tutkimuksessa Frontiers in Ecology and Evolution UNLV:n johtama tiimi analysoi dataa, jota myös edellisvuoden tutkijaryhmä oli käyttänyt, ja todisti heidän löydöksensä vääriksi.
”Kohtasimme viitteen modernien ihmisaivojen huomattavaan kutistumiseen noin 3 000 vuotta sitten tärkeiden innovaatioiden ja historiallisten tapahtumien aikakaudella. Näistä monien muiden joukossa Egyptin uusi kuningaskunta, kiinalaisen kirjoituksen kehitys, Troijan sota ja Olmecin sivilisaatio,” Villmoare sanoi.
”Kävimme DeSilvan tietokannan läpi uudelleen ja löydöstemme mukaan ihmisaivot eivät ole muuttuneet 30 000 vuoden aikana ja luultavasti eivät 300 000 vuoden aikana,” Villmoare sanoi. ”Itseasiassa tietokannan mukaan emme pysty tunnistamaan kutistumista modernien ihmisaivojen koossa koko lajimme olemassaolon aikana.”
Yhteenveto
UNLV-tutkijatiimi on kyseenalaistanut useita DeSilvan tekemiä hypoteeseja lähes 1 000 ihmisfossiilin ja museoyksilön jäänteitä sisältävästä datasetistä:
- UNLV-tiimi sanoi, että maatalouden ja monimutkaisten yhteisöjen nousu alkoi eri aikoina eri puolilla maailmaa – eli muutokset pääkalloissa nähdään eri aikakausilla eri yhteisöjen jäänteissä. DeSilvan tietokannassa on näytteitä vain 23 kallolta kriittiseltä aikakaudelta aivojen kutistumisen hypoteesin kannalta. Ne ovat eri paikoista, kuten Englannista, Kiinasta, Malilta ja Algeriasta.
- Tietokanta on erittäin vääristynyt, koska yli puolet 987 kallosta kuvastaa viimeisiä kuluneita sataa vuotta 9,8 miljoonan vuoden aikajanalla. Eli tästä johtuen tutkijat eivät voi todeta varmasti, kuinka paljon kallon koko on muuttunut ajan kuluessa.
- Modernin ihmisen aivojen koon muutoksiin liittyviä useita hypoteeseja tulisi pohtia uudelleen, jos ihmisaivojen koko ei ole muuttunut lajimme olemassaolon aikana.