VANHEMMUUDEN VAIKUTUSTEN ARVIOINTI LAPSILLE JA NUORILLE
mitä tunnelukkoja vanhempasi omalla toiminnallaan sinulle saattaa aiheuttaa?
Seuraava testi pyrkii tunnistamaan miten vanhempasi vaikuttaa tunnelukkojesi syntymiseen. Kysymyksiä on yhteensä 54. Vastaa kysymyksiin mahdollisimman rehellisesti.
Testin tarkoituksena on löytää lapsen ja vanhemman vuorovaikutuksesta sellaisia asioita, joihin vanhemman olisi hyvä kiinnittää huomioita pyrkiessään hyvään vanhemmuuteen. Testi ei sovellu alle 7 vuotiaille. 7-12 vuotiaiden on hyvä tehdä testi yhdessä vanhemman kanssa. Yli 12 vuotiaat voivat tehdä testin myös itsenäisesti. Ennen testin tekemistä lapsen kanssa, vanhemman kannattaa tutustua omiin tunnelukkoihin sekä arvioida oman vanhemmuuden vaikutusta omakohtaisesti niihin liittyvillä testeillä.
Suorita testi uudelleen kummankin vanhemman osalta erikseen.
VALITSE JOKAISEN VÄITTÄMÄN KOHDALLA ASTEIKOLLA 1-6 MITEN HYVIN VÄITTÄMÄ KUVAA VALITSEMAASI VANHEMPAASI
1 = Ei kuvaa häntä lainkaan
2 = Kuvaa häntä vähän
3 = Kuvaa häntä jonkin verran
4 = Kuvaa häntä melko osuvasti
5 = Kuvaa häntä osuvasti
6 = Kuvaa häntä täysin
1. Hän tekee mitä haluaa eikä ota huomioon minun toiveitani.
Ei kuvaa häntä lainkaan 1
2
3
4
5
6
Kuvaa häntä täysin
2. Hän ei juurikaan kysy mielipiteitäni.
Ei kuvaa häntä lainkaan 1
2
3
4
5
6
Kuvaa häntä täysin
3. Hän ei juurikaan tarjoa minulle vaihtoehtoja siinä miten minun pitäisi toimia.
Ei kuvaa häntä lainkaan 1
2
3
4
5
6
Kuvaa häntä täysin
4. Hänen mielestään minun pitää tehdä parhaani koko ajan.
Ei kuvaa häntä lainkaan 1
2
3
4
5
6
Kuvaa häntä täysin
5. Hän kiinnittää tosi paljon huomiota siisteyteen ja järjestykseen.
Ei kuvaa häntä lainkaan 1
2
3
4
5
6
Kuvaa häntä täysin
6. Hän pettyy minuun jos en osaa toimia kuten hän haluaisi.
Ei kuvaa häntä lainkaan 1
2
3
4
5
6
Kuvaa häntä täysin
7. Hän ei luota minuun.
Ei kuvaa häntä lainkaan 1
2
3
4
5
6
Kuvaa häntä täysin
8. Hän tekee monia asioita puolestani eikä anna minun tehdä itse.
Ei kuvaa häntä lainkaan 1
2
3
4
5
6
Kuvaa häntä täysin
9. Hän kohtelee minua kuin olisin nuorempi kuin oikeasti olen.
Ei kuvaa häntä lainkaan 1
2
3
4
5
6
Kuvaa häntä täysin
10. Hän varoittelee minua usein vaaroista.
Ei kuvaa häntä lainkaan 1
2
3
4
5
6
Kuvaa häntä täysin
11. Hän on paljon huolissaan siitä, että sairastuisin tai loukkaantuisin.
Ei kuvaa häntä lainkaan 1
2
3
4
5
6
Kuvaa häntä täysin
12. Hän pelkää monia asioita.
Ei kuvaa häntä lainkaan 1
2
3
4
5
6
Kuvaa häntä täysin
13. Hän arvostelee käyttäytymistäni, ulkonäköäni tai puhetapaani.
Ei kuvaa häntä lainkaan 1
2
3
4
5
6
Kuvaa häntä täysin
14. Hän saa minut tuntemaan että olen erilainen kuin toiset lapset.
Ei kuvaa häntä lainkaan 1
2
3
4
5
6
Kuvaa häntä täysin
15. Häpeän häntä.
Ei kuvaa häntä lainkaan 1
2
3
4
5
6
Kuvaa häntä täysin
16. Hän arvostelee tai väheksyy minua.
Ei kuvaa häntä lainkaan 1
2
3
4
5
6
Kuvaa häntä täysin
17. Hän kohtelee minua kuin minussa olisi jotain vikaa.
Ei kuvaa häntä lainkaan 1
2
3
4
5
6
Kuvaa häntä täysin
18. Hän saa minut häpeämään itseäni.
Ei kuvaa häntä lainkaan 1
2
3
4
5
6
Kuvaa häntä täysin
19. Hän tulee ja menee miten sattuu eikä juurikaan ole läsnä minua varten.
Ei kuvaa häntä lainkaan 1
2
3
4
5
6
Kuvaa häntä täysin
20. Hän on vihainen tai muuten etäinen minua kohtaan.
Ei kuvaa häntä lainkaan 1
2
3
4
5
6
Kuvaa häntä täysin
21. Hän huomioi sisaruksiani enemmän kuin minua.
Ei kuvaa häntä lainkaan 1
2
3
4
5
6
Kuvaa häntä täysin
22. Hän valehtelee minulle enkä voi luottaa häneen.
Ei kuvaa häntä lainkaan 1
2
3
4
5
6
Kuvaa häntä täysin
23. Hän on ilkeä minua kohtaan.
Ei kuvaa häntä lainkaan 1
2
3
4
5
6
Kuvaa häntä täysin
24. Hän loukkaa tarkoituksella minua tai toisia ihmisiä.
Ei kuvaa häntä lainkaan 1
2
3
4
5
6
Kuvaa häntä täysin
25. Hän ei kannusta minua.
Ei kuvaa häntä lainkaan 1
2
3
4
5
6
Kuvaa häntä täysin
26. Hänen mielestään en osaa tehdä mitään oikein.
Ei kuvaa häntä lainkaan 1
2
3
4
5
6
Kuvaa häntä täysin
27. Hänen mielestään toiset lapset osaavat asioita minua paremmin.
Ei kuvaa häntä lainkaan 1
2
3
4
5
6
Kuvaa häntä täysin
28. Hän ei juurikaan pidä minua sylissä.
Ei kuvaa häntä lainkaan 1
2
3
4
5
6
Kuvaa häntä täysin
29. Hän ei anna minulle riittävästi huomiota.
Ei kuvaa häntä lainkaan 1
2
3
4
5
6
Kuvaa häntä täysin
30. Hän ei kuuntele tai ymmärrä minua.
Ei kuvaa häntä lainkaan 1
2
3
4
5
6
Kuvaa häntä täysin
31. Saan häneltä mitä ikinä haluankin.
Ei kuvaa häntä lainkaan 1
2
3
4
5
6
Kuvaa häntä täysin
32. Hän saa minut tuntemaan itseni muita paremmaksi.
Ei kuvaa häntä lainkaan 1
2
3
4
5
6
Kuvaa häntä täysin
33. Hän ei aseta minulle juurikaan mitään sääntöjä.
Ei kuvaa häntä lainkaan 1
2
3
4
5
6
Kuvaa häntä täysin
34. Hän suuttuu minulle virheistä.
Ei kuvaa häntä lainkaan 1
2
3
4
5
6
Kuvaa häntä täysin
35. Hän rankaisee minua jos teen jotain väärää.
Ei kuvaa häntä lainkaan 1
2
3
4
5
6
Kuvaa häntä täysin
36. Hän moittii minua tyhmäksi, idiootiksi, laiskaksi tai itsekkääksi.
Ei kuvaa häntä lainkaan 1
2
3
4
5
6
Kuvaa häntä täysin
37. Hän pitää tunteita huonona asiana.
Ei kuvaa häntä lainkaan 1
2
3
4
5
6
Kuvaa häntä täysin
38. Hän ei juurikaan puhu suruistaan tai peloistaan.
Ei kuvaa häntä lainkaan 1
2
3
4
5
6
Kuvaa häntä täysin
39. Hän haluaa olla aina järkevä.
Ei kuvaa häntä lainkaan 1
2
3
4
5
6
Kuvaa häntä täysin
40. Hän kiinnittää paljon huomioita kaikkiin ikäviin asioihin.
Ei kuvaa häntä lainkaan 1
2
3
4
5
6
Kuvaa häntä täysin
41. Hän kauhistelee uutisia tai muita tapahtumia.
Ei kuvaa häntä lainkaan 1
2
3
4
5
6
Kuvaa häntä täysin
42. Hän on usein huolissaan ja murehtii paljon.
Ei kuvaa häntä lainkaan 1
2
3
4
5
6
Kuvaa häntä täysin
43. Hänelle menestyminen tai kilpaileminen on tärkeää.
Ei kuvaa häntä lainkaan 1
2
3
4
5
6
Kuvaa häntä täysin
44. Hän on huolissaan siitä osaanko käyttäytyä oikein.
Ei kuvaa häntä lainkaan 1
2
3
4
5
6
Kuvaa häntä täysin
45. Saan häneltä enemmän huomiota kun onnistun jossain.
Ei kuvaa häntä lainkaan 1
2
3
4
5
6
Kuvaa häntä täysin
46. Hän antaa minun menettää malttini ilman seuraamuksia.
Ei kuvaa häntä lainkaan 1
2
3
4
5
6
Kuvaa häntä täysin
47. Hän antaa helposti periksi, joten saan tahtoni usein läpi.
Ei kuvaa häntä lainkaan 1
2
3
4
5
6
Kuvaa häntä täysin
48. Hän menettää malttinsa usein.
Ei kuvaa häntä lainkaan 1
2
3
4
5
6
Kuvaa häntä täysin
49. Jaan kaikki asiat hänen kanssaan.
Ei kuvaa häntä lainkaan 1
2
3
4
5
6
Kuvaa häntä täysin
50. Ymmärrämme toisiamme lähes täydellisesti.
Ei kuvaa häntä lainkaan 1
2
3
4
5
6
Kuvaa häntä täysin
51. Hän ohjaa elämääni voimakkaasti.
Ei kuvaa häntä lainkaan 1
2
3
4
5
6
Kuvaa häntä täysin
52. Hänellä ei juurikaan ole omia menoja.
Ei kuvaa häntä lainkaan 1
2
3
4
5
6
Kuvaa häntä täysin
53. Joudun kuuntelemaan hänen ongelmiaan ja tukemaan häntä.
Ei kuvaa häntä lainkaan 1
2
3
4
5
6
Kuvaa häntä täysin
54. Hänen mielestään minun pitää olla aina kiltti.
Ei kuvaa häntä lainkaan 1
2
3
4
5
6
Kuvaa häntä täysin
Vastasithan jokaiseen kohtaan? Paina sitten alla olevaa nappia tuloksen saamiseksi.
Lue ohjeet tuloksen tulkitsemiseksi tulossivun lopusta.
Copyright (c) 2008 Mentores.
www.mentores.fi